Onhan se kyllä hienoa, että tekniikka kehittyy ja kaikkia uusia hienoja vempaimia tuodaan markkinoille, mutta aina välistä tästä joukosta iskee silmään joitain tiettyjä tuotteita oikein erikoisesti. Tänään kun lueskelin aikani kuluksi erästä lehteä, jossa esiteltiin erinäköisiä teknologisia laitteita. Kyseessä ei ymmärtääkseni kuitenkaan mikään täysin uusi ja cutting edge vempain ole (miksi tuo kuullostaa niin emo-teineille suunnaltulta termiltä?), mutta uusi tuttavuus se minulle kuitenkin oli.
Eli kyseinen laite oli siis videokuvaa tallentavat kiikarit. Ei voine kovin helpolla paljon pervompia laitteita keksiä. Taino. Kyllä, ne japanilaisten ideoimat kenkäkamerat, jolla saa otettua valo- tai videokuvaa naisten hameiden alta. Mutta siltikin, kun asiaa miettii minunkin nuoruuteeni, niin kaikkien naapuribongareiden täytyi ottaa ihan tavalliset kiikarit vain käteen ja mennä metsänlaitaan kyykistelemään, josko saisi edes pientä vilkaisua riisuuntuvasta naapurista. Ja mikäli tämmöinen tilaisuus sitten sattuikin kohdalle, täytyi se painaa hyvin mieleen, että sen vaikutus kesti seuraavaan kertaan asti. (Siis minähän en tällaista harrastanut, mutta tunnen kyllä alan harrastajien tuskan, mitä se on aikoinaan ollut). Nyt ei näidenkään raukkojen enää tarvitse luottaa muistiinsa näiden harvinaislaatuisten bongaustapausten muistelussa, vaan teknologia rientää avuksi ja tämän kiikaroinnin tuloksen voi huoletta tallentaa HD tasoisena videona myöhempää käyttöä varten!
On se teknologia sitten hienoa! Tokihan siis näitä erinäisiä tapahtumia on voinut aikaisemminkin kuvata, mutta yleenäsottaen tämä on vaatinut paljon läheisempää sijaintia kohteeseen nähden, joten se ei hirveän realistinen vaihtoehto ole ihan joka tilanteessa ollut.
Nyt varmaan joku piilobongari tulee ja selittää, ettei näitä kiikareita naapureiden tarkkailuun ole tarkoitettu. Pah, sanon minä. Ainahan nämä pervertikot jotain tekosyitä näille laitteillensa keksii, kuten esim. lintujen bongauksen ja tämän kuvaamisen todistusaineistoksi. Ei muuten mene läpi, onhan ne linnut niin saatanan tylsiä eläimiä, että kuka niitä jaksaisi tunnista toiseen kiikareilla tuijottaa. Olkaa ihmiset rehellisiä ja sanokaa hankkineenne kiikarit juurikin naapurin naisten bongaamiseen! Näin minä ainakin ajattelin tehdä, kun tästä lähden tuollaisia ostamaan.
tiistai, 4. lokakuuta 2011
sunnuntai, 24. huhtikuuta 2011
Dating in Azeroth: Exodar
Exodar
- Eksotiikasta, kaukomaista kiinnostuneiden ja tekniikkafriikkien kannattaa ensimmäiseksi kääntää nokkansa, kuononsa tai nenäontelonsa suoraan Exodaria kohti. Draenorista Twisting Netherin läpi kulkenut ja lopulta Kalimdorin länsirannikon saaristolle pakkolaskeutunut alus on täynnä muualla Azerothissa ennennäkemätöntä teknologiaa ja estetiikkaa. Örkkien kannattaa kuitenkin olla hieman varuillaan, koska historia tapahtumien johdosta paikalliset asukkaat eivät suhtaudu heihin kovinkaan lämpimästi.

Tunnisteet:
Dating in Azeroth
tiistai, 12. huhtikuuta 2011
Barbara version 2.0
Kun minä olin nuori, hyvän ja nautinnollisen seksiaktin salat opittiin kaikessa hiljaisuudessa isoilta pojilta tai alan miestenlehdistä (naisten oppiminen asian tiimoilta oli ja on edelleen täysi mysteeri). Mutta nykyajan lapset, nuoruutensa internetin syövereissä hukanneet yksilöt, ovat monilta osin autuaan tietämättömistä näistä elintärkeistä opeista, jonka me vanhemmat imimme itseemme täydellisesti.
Tämä tietämättömyys alan hienouksista aiheuttaa ymmärrettävistä syistä paljon närää näiden nuorukaisten (puhun siis edelleen vain pojista, naisten käytös kun on aina ollut mysteeri) ensimmäisten seksikumppanien keskuudessa. Totta kyllä, näillä nuorukaisilla on ollut paljon visuaalista materiaalia asian tiimoilta, mutta se on ollut monilta osin kieroutunutta ja omituista, eivätkä he ole tietokoneiden takia onnistuneet paneutumaan asiaan riittävällä intensiteetillä. Näinollen ensimmäisen seksikerran myötä, heille ja heidän kumppaneilleen paljastuu karu totuus taidoista, tai oikeammin niiden puutteesta. Ikävä kyllä myös heidän otollisin opetteluaikakin on jo mennyt ohitse, jolloin jo opittuja virheitä on hankala korjata, ainakaan ilman että kumppanilta menee asian kanssa täysin hermot.
Tästä johtuen olenkin sitä mieltä, että asiaa pitäis opettaa paljon nykyistä tehokkaammin nuorukaisille jo peruskoulusta lähtien. Ymmärrettävistä syistä tähän toimintaan voisi olla hankala löytyä riittävästi opettajia, jotka jaksaisivat kädestä pitäen opettaa nuorukaisille riittävästi näitä toiminnan sanoja, käyden läpi sopivia esimerkkejä. Tähän väliin olisikin siis kysyntää nykyaikaiselle opetusseksinukelle. Pelkkä pumpattava Barbara ei riittäisi, sillä kun ei ole tuntoaisteja, eikä sopivaa palautetta tule missään välissä opiskelijan suuntaan.
Pumpattavan Barbaran puutteita voisi kuitenkin paikata rakentamalla toimintaan sopiva simulaattori. Nykyäänkin käytössä kun on rekka- ja synnytyssimulaattoreita, en uskoisi olevan mitenkään mahdotonta rakentaa myös sopivaa seksisimulaattoria sopivan nuken ympärille. Pohjana toimiva nukke voisi olla joko Real Doll* tai mahdollisesti myös synnytyssimulaattorissa käytetty nukkemalli**.
Pelkkä nukkehan ei edelleenkään tarjoa mitään lisäarvoa opetukseen, joten siihen pitäisi lisätä sopivia antureita, joiden avulla tietokone voisi kerätä informaatiota toimituksesta ja sen laadusta ja ohjata nukkea toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Jos opiskelija kitsastelisi esileikissä tai liukuvoiteessa, työntäisi nukke opiskelijan pois päältään ja pistäisi nukkumaan. Jos opiskelija yrittäisi työntyä kuivilta kakkoseen, olisi tarjolla kova lyönti päin kasvoja tai kulkusia ja hylätty kurssista (tämä tosin voitaisiin sallia erikoistumisopinnoissa). Samalla logiikalla voitaisiin käydä myös läpi muut skenaariota, oraaliseksistä erinäköisiin fetisseihin. Tosin kaikkea ei ehkä kannattaisi peruskoulutasolla opettaa, vaan ammattikoulussa ja lukiossa voisi hieman käydä läpi näitä hankalampiakin asioita ja yliopisto ja ammattikorkeakoulussa erikoistua sitten erinäköisiin fetisseihin mieltymysten mukaan.
Joten ei muuta kuin sopivaa koulutusnukkea kehittämään! Voin omalta osaltani auttaa markkinoinnissa omien kontaktieni kautta, uskoisin että vaikka hintana olisi 200 000€, saisimme ainakin jokusen nuken hyvään tarkoitukseen kaupattua ja pelastaisimme ainakin pieneltä osin nuorison seksielämää!
* Realdoll: http://www.realdoll.com/
** Synnytyssimulaattori: http://www.laerdal.com/fi/SimMom

liikeideat,
seksilelut
sunnuntai, 10. huhtikuuta 2011
Dating in Azeroth: Ironforge
Ironforge
- Mikäli fetissinäsi ovat pienikokoiset ihmiset, Ironforge on sinulle kuin taivas maanpäällä. Kaupungin kadut ovat täynnä joko kääpiöitä tai maahisia, jotka epäonnisten tapahtumien johdosta ovat menettäneet oman kaupunkinsa hallinnan vielä yhdelle pienelle rodulle. Maahisista johtuen Ironforge on myös Azerothin seksilelujen pääkaupunki, mutta näiden osalta kannattaa olla varovainen, koska osa mekaanisista leluista voi olla vaarallisia käyttäjilleen, erityisesti seksiä varten rakennetut mekaaniset olennot voivat miespuolisilta kumppaneita leikata vahingossa ulokkeen tai pari pois. Myydyillä tuotteilla ei ole vaihto tai palautusoikeutta, eikä myöskään minkäänlaista takuuta.

sunnuntai, 3. huhtikuuta 2011
Dating in Azeroth: Stormwind
Stormwind
- Päällepäin sivistyneeltä ja älymystölle sopivalta paikalta näyttävä kaupunki piilottaa taakseen sen tosiasian, että useimmat miehet täällä ovat kehonrakennuksella ja siihen liittyvällä dopingin käytöllä pilanneet aivonsa täysin muusiksi. Lopputuloksena tästä on vain iso lauma kuolaavia hyväkroppaisia miehiä, jotka ehdottelevat seksisessioita kaikille kaksijalkaisille joita vastaan tulee. Naisväestökin on osaltaan hämäävää, koska yllättävän suuri osuus heistä on vain kehonrakennuksessa epäonnistuneita miehiä, jotka huomion varmistamiseksi ovat käyneet sukupuolenvaihdosleikkauksessa ja ovat valmiita tanssimaan yläosattoimssa läheisessä Goldshiren kylässä.

sunnuntai, 27. maaliskuuta 2011
Dating in Azeroth: Undercity
Undercity
- Tosirakkaus ei katso ulkonäköä sanotaan ja täällä sanonnan täytyy pitää paikkansakkin, jotta jotain lemmenleikkejä kovin helposti syntyisi. Entisen Lordaeronin kaupungin paikalla sijaitseva maanalainen kompleksi on Azerothin S/M skenen pääpaikka, mutta mukaan mahtuu monenlaista muutakin fetissiä. Suuresti esillä ovat langanlaihat anorektiset "epäkuolleet", kuten myös sairaalloisen lihavat asukkaatkin. Kovin heikkohermoisille ihmisille paikkaa ei voi suositella millään muotoa, mutta mikäli mielenkiintosi on suuntautunut hieman normaalista poikkeavaan menoon, niin Undercity tarjoaa todella kiinnostavia vaihtoehtoja.

sunnuntai, 20. maaliskuuta 2011
Dating in Azeroth: Thunder Bluff
Thunder Bluff
- Kalimdorin keskivaiheilla sijaiseva idyllinen maalaistyylinen kaupunki, joka erottuu useimmista muista kaupungeista sijaitsemalla korkeiden kalliokielekkeiden päällä. Vaikka paikalliset asukkaat ovat monille melko uhkaavan näköisiä ison kokonsa puolesta, on pääasiallinen tunnelma höpöheinällä täytettyjen rauhanpiippujen seassa yleensä leppoisaa. Mikäli olet vailla eläimellistä seksiä, tai vain rauhallista maalaiselämää, on Thunder Bluff juuri sopiva paikka. Paikallisena erikoisuutena on kallioiden laeta putoilevat maahiset, syyksi arvellaan pettymystä omien sukupuolielimien koon pienuutta, tai paikallisten naisten tyytymättömyyttä suoritukseen aktin aikana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)