tiistai, 1. maaliskuuta 2011

Plantimalia

Eräs ystäväni teki tässä pienen ja mitättömän huomion, joka tarkemmin mietittynä paljastuikin erittäin hyväksi tehtäväksi jollekkin ahkeralle tutkivalle journalistille. Olen varma, että asiasta saisi todella hyvän skuupin esimerkiksi Helsingin Sanomiin, miksei myös useisiin ulkomaalaisiin totuudesta kiinnostuneisiin julkaisuihin.

Ja kysehän on tietenkin banaaneista, noista kasvimaailman syrjityistä keltanaamoista. Monet ihmiset täällä Suomessakin nauttivat niiden tuottamasta mausta ja mahantäytteestä, mutta moniko meistä oikeasti ajattelee, minkälaisissa oloissa ne joutuvat kasvamaan? Nyt kun suomalaisten sikatilojen olot ovat nousseet otsikoihin, on syytä nostaa myös tämä banaaniasia pöydälle ja pyytää Plantimalia apuun, tai perustaa sellainen jos sellaista ei ole syystä tai toisesta olemassa. Floralia nimi oli jo viety, joten täytyy tyytyä tähän heikompaan vaihtoehtoon.

Ja siis se asia, mikä huomioni tähän asiaan kiinnitti, oli reilun kaupan banaanien herkkä ja haavoittuva luonne. Pitkällisen tieteellisen tutkimuksen jälkeen ystäväni informoi minua, että reilun kaupan banaanit mustuvat helpommin kuin esim. Chiquita banaanit. Pyörällä kuljetun työmatkan jälkeen Chiquitat ovat edelleen hyvässä kunnossa, mutta reilun kaupan banaanit ovat kolhuilla ja mustelmilla, samasta käsittelystä huolimatta. Mitään pitävää selitystä tälle ilmiölle emme keksineet, mutta epäilemme erojen johtuvan banaanien kasvuoloista kotimaassaan.

Eräs selitys tälle voisi olla, että RK banaanit saavat vapaan kasvatuksen, joutumatta kohtaamaan elämän karuja tosiasioita. Tästä johtuen ne eivät myöskään kestä täällä Suomessa noita pieniä kolhuja, vaan herkkinä sieluina heidän mielestä mustuu tällaisesta kohtelusta juuri ennen kuin saavat täyttää kohtalonsa. Samaan aikaan Chiquitat taas kasvatetaan nuoresta asti karuissa oloissa ja joutuvat kärsimään ruoskaniskuista heti maailmaan ilmestyttyään, joten karaistuneina yksilöinä eivät reagoi millään tapaa enää pieniin kolhuihin täällä. Ja tähän asiaan pitäisikin saada selvyyttä, että täyttävätkö Chiquita (ja mahdollisesti muiden) banaanien kasvuolot kasvien oikeuksien määrittelemät vaatimukset, vai joutuvatko he turhaan kärsimään nuoruudessaan ihmisen julmuudesta!

Toinen mahdollinen selitys asialle taas on, että Chiquitat elävätkin normaalia banaanien elämää ja tästä johtuen ovat terveitä ja elämäniloisia suuhun päätymiseensä asti (muita käyttötapoja ei tässä yhteydessä käsitellä, joten te omituisuuksia harrastavat naiset ja miehet saatte huokaista helpotuksesta). Tällöin RK banaanien osalta olisi jotain vääryyttä havaittavissa, todennäköisesti aliravitsemusta ja huonoja kasvuoloja, jolloin heidän terveytensä ei ole kohdallaan ja se oireilee tällaisena heikkoutena täällä Suomessa.

Oli miten oli, tähän asiaan olisi saatava selvyys ja kärsimyksestä vastuussa olevat tahot vastaamaan tekosistaan! Joten ei muuta kuin kaikki wannabe journalistit matkalle noille banaanifarmeille todistamaan näitä vääryyksiä, jotta me Plantimalian jäsenet voimme pitää asiasta mekkalaa täällä Suomessa!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti